Arkistomateriaali

Tulevaisuusfoorumit 2005

Syksyllä 2005 järjestettiin eri puolilla Suomea seitsemän alueellista tulevaisuusfoorumia, joissa otettiin avoimeen ja laajaan keskusteluun kansallisia ja alueellisia kehittämiskysymyksiä. Tilaisuuksien lähtökohtana oli valtioneuvoston syksyllä 2004 eduskunnalle antama tulevaisuusselonteko Hyvä yhteiskunta kaikenikäisille. Selonteko käsittelee väestökehitystä, väestöpolitiikkaa ja ikärakenteen muutokseen varautumista.

 

Jokaisella tilaisuudella oli oma pääteema, joka oli valittu siten, että se oli erityisen kiinnostava kyseessä olevan alueen kannalta.

 

Valtioneuvoston kanslia valmisteli tulevaisuusfoorumit yhteistyössä eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan, ministeriöiden ja paikallisten toimijoiden kanssa. Tilaisuuksissa oli puhujina on mm. valtioneuvoston ja eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan jäseniä sekä alueiden edustajia.

 

Tulevaisuusfoorumit on aikaisemmin järjestetty vuosina 1998, 2000 ja 2002.