EU-tuomioistuinasiat  

Tuomioistuin- ja valvonta-asioiden käsittely Suomessa

 

Ulkoasiainministeriön oikeuspalvelun EU-tuomioistuinasiat-yksikkö vastaa komission Suomea vastaan käynnistämien valvonta-asioiden ja EU:n tuomioistuinasioiden käsittelystä Suomessa.

 

Jäsenvaltio voi esiintyä Euroopan unionin tuomioistuimeen kuuluvissa tuomioistuimissa (unionin tuomioistuin, unionin yleinen tuomioistuin ja virkamiestuomioistuin) monessa erilaisessa roolissa.

 

Jäsenvaltio voi nostaa kanteen EU:n tuomioistuimessa toista jäsenvaltiota tai unionin toimielintä vastaan.

 

Jäsenvaltio voi myös joutua vastaajaksi unionin tuomioistuimeen jäsenyysvelvoitteiden rikkomisesta koskevassa asiassa. Toisena osapuolena tällöin on yleensä EU:n komissio.

 

Lisäksi jäsenvaltiolla on oikeus esittää huomautuksia asioissa, joissa unionin tuomioistuin antaa ennakkoratkaisun unionin oikeuden tulkinnasta tai pätevyydestä. Nämä asiat tulevat vireille jonkin jäsenvaltion kansallisen tuomioistuimen pyynnöstä.

 

Jäsenvaltiolla on myös oikeus osallistua kaikkiin muihin EU:n tuomioistuimessa vireillä oleviin asioihin väliintulijana ja pyrkiä näin vaikuttamaan tuomioistuimien ratkaisujen sisältöön jäsenvaltiolle keskeisissä asioissa.

 

Komission tehtävänä on huolehtia siitä, että perustamissopimuksen sekä johdetun oikeuden säännöksiä noudatetaan. Komissio voi käynnistää jäsenvaltiota vastaan valvontamenettelyn, kun se katsoo, että jäsenvaltio on rikkonut jäsenyysvelvoitteitaan vastaan. Lopullisesti asian ratkaisee unionin tuomioistuin. Ennen varsinaista tuomioistuinprosessia käydään komission ja jäsenvaltion välillä kirjeenvaihtoa, jonka tarkoitus on selvittää asia. Komission ensimmäistä kirjettä kutsutaan viralliseksi huomautukseksi ja toista kirjettä perustelluksi lausunnoksi.

 

Suomen hallituksen kannanotot EU:n tuomioistuimissa vireillä oleviin asioihin sekä vastaukset virallisiin huomautuksiin ja perusteltuihin lausuntoihin valmistellaan ulkoasiainministeriön johdolla toimivissa eri ministeriöiden edustajista koostuvissa työryhmissä. Perusteet, joiden pohjalta huomautukset laaditaan, käsitellään EU-asioiden komitean alaisissa jaostoissa. Periaatteellisesti merkittävät asiat käsitellään EU-ministerivaliokunnassa.

 

Suomen asiamiehenä yhteisöjen tuomioistuimissa toimii ulkoasiainministeriön EU-tuomioistuinasiat-yksikön päällikkö, lainsäädäntöneuvos Joni Heliskoski.

 

EU-tuomioistuinasiat puolivuotiskaudella 2011 

EU-tuomioistuinasiat vuonna 2010 

EU-tuomioistuinasiat vuonna 2009 

EU-tuomioistuinasiat vuonna 2008 

EU-tuomioistuinasiat vuonna 2007 

EU-tuomioistuinasiat vuonna 2006