Tietoa Euroopan unionista
Euroopan yhdentymisen perusajatuksena on vakauden ja vaurauden turvaaminen koko Euroopan alueella. Tämän toteuttamiseksi Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat siirtäneet toimivaltaansa kansalliselta tasolta Euroopan tason toimielimille ja pyrkineet yhteensovittamaan politiikkojaan yhdentymisen eri osa-alueilla sekä suhteessa kolmansiin maihin ja kansainvälisiin järjestöihin.
Varsinaisen sysäyksen yhdentymiskehitykselle antoi II maailmansota, jonka aiheuttamat mittavat tuhot konkreettisesti osoittivat, mihin kilpailevat taloudelliset ja poliittiset valtapyrkimykset voivat johtaa.
Euroopan unionissa on tällä hetkellä 27 jäsenmaata. Ne ovat Belgia, Britannia, Bulgaria, Espanja, Hollanti, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tshekki, Unkari ja Viro.
EU laajenee
Kroatiasta on tulossa EU:n 28. jäsenmaa. EU-maiden päämiehet allekirjoittivat Kroatian liittymissopimuksen Eurooppa-neuvoston yhdeydessä joulukuussa 2011. Kroatiasta on määrä tulla EU:n jäsenmaa jäsenmaiden ratifiointien jälkeen heinäkuun alussa 2013.
Neuvottelut Turkin ja Islannin kanssa jatkuvat. Serbia saanee ehdokasmaa-aseman maaliskuussa 2012, jolloin Eurooppa-neuvosto tarkastelee asiaa. Neuvottelut Montenegron kanssa pyritään joulukuun Eurooppa-neuvoston päätösten mukaisesti avaamaan kesällä 2012. Makedonia sai ehdokasmaa-aseman jo vuonna 2005, mutta neuvotteluja ei ole vieläkään kyetty käynnistämään. Myös Albania on hakenut unionin jäsenyyttä. Maalta odotetaan kuitenkin erinäisiä uudistuksia ennen etenemistä.