Tekijänoikeusasiat säilyvät opetusministeriössä ja teollisoikeudet työ- ja elinkeinoministeriössä
Vanhasen II hallituksen ohjelma edellytti selvityksen tekemistä teollis- ja tekijänoikeuksien siirtämisestä uuden työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) organisaation valmistelun yhteydessä. Hallitus käsitteli selvitystä neuvottelussaan tiistaina 13. marraskuuta.
Hallituksen neuvottelussa todettiin, että tekijän- ja teollisoikeuksien hallinto säilytetään ennallaan. Tekijänoikeusasioiden hallinnosta vastaa edelleen opetusministeriö ja teollisoikeuksien hallinnosta edelleen työ- ja elinkeinoministeriö. Samalla sovittiin, että tekijänoikeusasioiden valmistelua ja käsittelyä kehitetään valtionhallinnossa.
Hallituksen neuvottelussa päätettiin, että tekijänoikeustoimikunnan roolin ja työtapojen kehitetään nykyisen toimikunnan kauden päättyessä 31.12.2007. Tekijänoikeustoimikunnan kokoonpanossa otetaan tasapuolisesti huomioon tekijänoikeusasioiden laajentuminen kulttuurihallinnon ulkopuolelle. Toimikunnan tehtävänä on asettaa lainvalmistelun suuntaviivat. Lainvalmistelutyö tehdään kutakin hanketta varten opetusministeriön perustamassa työryhmässä, jossa on asianmukainen edustus eri tahoilta.
Toimikunta kutsuu koolle kerran vuodessa tekijänoikeusfoorumin, joka toimii keskustelu- ja tietojenvaihtofoorumina. Sinne kutsutaan muun muassa tekijänoikeuden haltijoita (sekä tekijät että oikeuksien haltijoina olevat yritykset), käyttävää teollisuutta, viestintäalan yrityksiä ja kuluttajanäkökulman edustajia. Teollis- ja tekijänoikeuksia koskevien kysymysten koordinointia varten asetetaan ministerityöryhmä.
Tekijänoikeuslain osittaisuudistuksen yhteydessä päätettiin selvittää, tulisiko tekijänoikeuslakiin ottaa olettama niin sanotusta työsuhdetekijänoikeudesta toukokuuhun 2008 mennessä. Selvityksessä otetaan huomioon muuttunut työympäristö sekä taloudelliset vaikutukset kaikille osapuolille. Niin sanottuun monikanavajakeluun liittyvät kysymykset myös selvitetään. Hallituksen neuvottelussa sovittiin, että jatkossa valtioneuvosto päättää opetusministeriön esityksestä hyvitysmaksun piiriin kuuluvista laitteista.
Lisäksi päätettiin lisätä ammatinharjoittajien ja yritysten neuvonta- ja koulutuspalveluita tekijänoikeusasioissa.
Lisätietoja: pääministerin poliittinen erityisavustaja Timo Laaninen, valtioneuvoston kanslia, p. (09) 1602 2009 tai 040 505 0356, kulttuuri- ja urheiluministerin erityisavustaja Carl Haglund, opetusministeriö, p. (09) 1607 7441 tai 050 521 7379, kauppa- ja teollisuusministerin erityisavustaja Sirpa Hartojoki, kauppa- ja teollisuusministeriö, p. (09) 1606 3533 tai 050 467 1945 ja viestintäministerin erityisavustaja Aleksi Randell, liikenne- ja viestintäministeriö, p. (09) 1602 8324 tai 0400 500 822